Nyt on jo ensimmäiset leipomukset tehty lakkiaisiin.. :) Mutta iso ongelma on,että mitä keksejä tekisin?? Ystäväni tuttavani lupasi tehdä sellaisia yltäkylläisiä toffeesuklaahärpäkkeitä, joten haaveilemani minttusuklaakeksit olisi ehkä noiden rinnalla liikaa. Tai en tiedä. Ehdotuksia otetaan vastaan..
Viikonlopun jälkeinen elämä on ollut..aika neutraalia. Olen pitänyt erittäin matalaa profiilia. Aina kun olen nähnyt jonkun tutun kaupungilla, olen kiirehtinyt pelkästään moikaten äkkiä pois.. :D En kestä kuulla totuutta mitä perjantaina todellisuudessa tapahtui vai tapahtuiko mitään.
Suurin "uutinen" näiltä päiviltä raportoitavaksi on ehkä Henryn..hömm...voisiko sanoa lähestyminen. Tietenkin näin kylmänä suomalaisena pienimmätkin kohteliaisuudet ja ehdottelut kuulostavat isoilta, mutta kyllä voisin vaikka vannoa että hänellä on jotain mielessään. Tietenkin on ihan ymmärrettävääkin, että tuhansien kilometrien päässä turvautuu samanikäiseen kanssa-asujaan...ja...niin..no en tiedä...tuntuu vaan taas jotenkin tyhjältä jos Henrykin alkaa jotain haluamaan enemmän. Kaikki haluaa. Miksei ikinä voi vain olla ilman mitään fyysistä. Inhoan sellaista.
Aamulla kun mietin asiaa herätessäni aloin muistelemaan olenko koskaan tavannut miestä, jonka kanssa olen tutustunut ja ystävystynyt ja joka ei olisi sitten lopulta halunnut jotain ihan muuta kuin pelkkää kaveruutta..Toki sitten kun lopulta saan sanottua, että en halua mitään sen suurempaa, niin pitkän vaivautuneen tauon jälkeen näistä miehistä on tullut uskomattoman hyviä ystäviä...tai no osasta on tullut ja osasta ei.
Tietenkin nyt kun Mikon kanssa tiemme erosi, niin voin olla ehkä vain herkempi ympäristön pienillekin signaaleille. Vedin jo pientä hätäjarrua kun Juska sanoi ihan suoraan, että haluaa minut vielä viereensä... Mutta ehkä sekin oli vain sellainen läppä. Olen erittäin huono näissä heitoissa, että mitkä pitää ottaa tosissaan ja mitkä ei. Lähtökohtana tällä hetkellä on nyt se, että:
- Teemu haluaa minut takaisin ja se on täysin selvä asia
- Juska _ehkä_ haluaa jotain mutta kuulostelee miten minä vastaan asiaan - tällä hetkellä en halua vastata mitenkään.
- Henry on joko ultimaalisen kohtelias ja vain hyvin ystävällinen suunnitellessaan erilaisia illanviettotapoja-ja paikkoja meille, tai hänelläkin on jotain taka-ajatuksia.
Tietenkin nyt joku viisaampi voisi sanoa, että "älä mieti liikaa ja katso mitä elämä tuo tullessaan." MUTTA en voi! En halua joutua enää ikinä (mikä on tietenkin mahdotonta välttää) niihin kiusallisiin tilanteisiin kun toinen tunnustaa syvimmät tunteensa ja minä ajattelen lähinnä että "öh,tämänhän piti olla vain kavereiden-kesken-kynttiläillallinen-maisemakukkulalla" tms..
Tarvitsisin jonkinlaisen ihmissuhdevalmentajan. Tai jonkin shamaanin joka kysyisi noitarummultaan mitä miehet minusta haluavat. Tai ehkä tarvisin paikan mielisairaalasta -Kukaan ei oikeasti minua halua mutta kuvittelen pienessä mielessäni että kaikki haluavat juuri minut. Nykyäänhän kuitenkin on tapana haluta vähän kaikkia...
Huoh. voisin jatkaa tätä vuodatusta vaikka kuinka pitkään. Life is hard.
Kommentit