Prkl, myöhästyin verikokeista mihin suunnittelin tänään meneväni. Mulla on pienimuotoinen häiriö kehossa jota pitää vissiin tarkkailla, joten ryyppääminen sun muu tekee oikein hyvää.. Aika itsetuhoista käytöstä.. Mutta kuten äiti tossa aamulla just sanoi, niin kerran me täällä kuollaan. Äidistä puheenollen, se varmaan joutuu tänään osastolle ko on niin heikkona. Ei pysty enää edes syömään. Mä lupasin alkaa sen kaa myötätuntopaastolle niin kauaksi aikaa että se pystyy ottaan ravintoa muunkin kuin tipan kautta.. eli toisin sanoen sh-osasto here I come again.. :D No ei sentään. Oon oppinu jo syömään jos on nälkä.

Teemun kaa tosiaan ollaan nyt viime yö pidetty yhteyksiä ja oltais varmasti nähtykki, mutta mulla oli vähä krapulan omaisia piirteitä toiminnassani, ni en halunnu nähdä Teemua. Nyt kun seuraavan kerran nähdään, niin haluan näyttää ihan täydelliseltä.. Vois varata kampaajallekin ajan. Tai siis ihan niinku muutenki ois korkea aika varata ko kohta ne helvetin hattupippalot. (lue:lakkaiset)

Eilen oli elämässäni ensimmäinen kerta kun tunnustin jollekin ikävöineeni tätä eron jälkeen. Teemu oli itsekin vähän hämillään koska en muka ole koskaan juuri puhunut tunteistani. -Ainahan olen puhunut, nyt ei vain joku ole kuunnellut.. :D On ihan huippu tunne, kun tietää, että molemmat haluaa ihan pirusti liimautua toisiinsa kiinni. Teemu tulee varmaan loppuviikosta käymään. Arvatkaa odotanko jo?

Äiti sanoi tänään, että hän pyytää siskoaan, eli minun tätiäni kanssani ostelemaan lakkiaisiin vaatteita sun muita, kun hän ei itse kykene lähtemään minnekkään. -varsinkaan nyt jos hän sinne sairaalaan joutuu. Ihan kiva ajatus toki, että edes joku viisaampi ja aikuisempi ihminen estää minua ostamasta mitään liian hävytöntä, mutta olisin halunnut silti äidin mukaan. Isäkin olisi parempi shoppailija kuin äidin sisko... tai ainakin näin olettaisin.. :D Isä voisikin ottaa vapaata töistä tällaisen takia... tai tiedän itseasiassa, että hän ottaisi vapaata.. :D Mutta joo. Ehkä se ei kuitenkaan loppupeleissä toimisi..

Ihan hassua kun Teemu on saanut minut niin hyvälle tuulelle, etten välitä enää tuollaisista isoista murheista.. tai siis toki välitän, mutta en vedä mitään stressiä ja voivottele asioita mille en itse voi mitään.... tai no joo, tää verikokeesta myöhästyminen menee nyt mun piikkiin täysin ja sille olisin jotain voinutkin, mutta muutoin.

Ahh. Vaikka elämä onkin perseestä, niin taidan olla hieman rakastunut siihen!